Viesti sisältää mainontaa mainoslinkkien kautta.
Jos sinulla on lapsia, jotka joko itse pelaavat Robloxia tai katselevat pelejä YouTubesta, olet saattanut törmätä Rainbow Friends-peliin. Mutta minkälainen peli se oikein on, ja minkälaisia hahmoja siinä on? Tässä käymme läpi kaiken, mitä sinun tulee tietää Rainbow Friendsistä!

Sisällysluettelo
Mikä on Rainbow Friends?

Rainbow Friends on suosittu ikärajaton Roblox-peli, jota pelaavat niin lapset, nuoret, kuin aikuisetkin. Pelissä ryhmä koululaisia lähtevät retkelle Odd World-nimiseen huvipuistoon, ja seikkailu ajoittuu viiden päivän ajalle – jos siis pysyy niin pitkään hengissä.
Päähahmona on sieppauksen kohteeksi joutuva lapsi, joka viedään autioon rakennukseen tuntemattoman voiman aiheutettua koulubussin törmääminen. Rakennuksessa ollaan yksin värikkään monsterijoukon kesken, ja ne pyrkivät kaikin keinoin tappamaan päähahmon.
Pelaajan tehtävänä on kerätä kaikki selviytymiseen tarvittavat esineet, kuten pattereita, ruokapaketteja ja palikoita. Samaan aikaan pitää varoa ympärillä vaanivia monstereita ja varoa, ettei herätä niitä.
Jokaista yötä kohti saa myös suoritettavakseen erikoistehtävän, jonka suorittamatta jättämisestä saa maksaa kalliisti. Aamunkoitteessa pääsee takaisin turvalliseen huoneeseen, jossa voi valmistautua seuraavan yön seikkailuihin.
Lue myös arvostelumme Albert-matematiikkapelistä!
Onko Rainbow Friends pelottava?
Rainbow Friends-pelillä ei tosiaan ole ikärajaa ja on siis myös lapsille sopiva peli. Peli on tosin täynnä säikäytyksä (”jump scare”) ja kehittäjä keksii koko ajan uusia tapoja, joilla säikäyttää pelaaja tämän pyrkiessä pakoon Odd Wordl-huvipuistosta.
Monsterit, joita pelissä tulee välttää, ovat piirrettyjä, mikä tekee niistä vähemmän pelottavia.
Ne ovat kuitenkin monstereita, jotka voidaan kokea pelottavina, eritoten pienempien lasten mielestä. Rainbow Friends-pelissä ei kuitenkaan ole pelottavia ääniefektejä kuten monissa muissa samankataisissa peleissä.
Hieman pelottavampi, mutta myös lasten keskuudessa suosittu peli on Poppy Playtime, jossa esiintyy sininen monsteri Huggy Wuggy. Tähän peliin verrattuna Rainbow Friends on huomattavasti vähemmän pelottava.
Pelistä pitävät lapset tarvitsevat tietenkin asiaan kuuluvan pelinurkkauksen! Katso vinkkimme lasten pelituoleista!
Kuka on tehnyt Rainbow Friends -pelin?
Rainbow Friends -pelin on kehittänyt ryhmä, joka kutsuu itseään nimellä Fragment Games. Ryhmä koostuu kahdesa kehittäjästä, joiden Roblox-nimet ovat seuraavat:
- charcle
- RoyStanford
He ovat myös Dear Winter-nimisen Roblox-pelin takana.
Mitkä ovat Rainbow Friends-pelin eri hahmot?
Rainbow Friends-pelissä tapaa aluksi viisi eri hahmoa.
Blue
Rainbow Friends-pehmolelut ovat ostettavissa täältä:
Blue-monsteri on ensimmäinen pelissä esiintyvä vihollinen. Se käyskentelee ympäriinsä etsien hahmoja samanaikaisesti nauraen ja tömistellen maata. Jos ei piiloudu laatikkoon tai kaappiin, Blue jahtaa ja lopulta tappaa pelaajan.
Nimensä mukaisesti Blue on sininen monsteri. Sen toisena silmää on nappi, sillä on keltainen kruunu päässä, ja se kuolaa jatkuvasti.
Green

Green on järjestyksessä toinen pelissä esiintyvä monsteri. Se on sokea, sillä on suuret silmät, eikä se pysty jahtaamaan pelaajia samalla tavalla, kuin Blue. Se käyskentelee ympäriinsä sokkona ja toivoo löytävänsä jonkun tapettavakseen.
Green on helppo huomata sen liikkumisesta aiheutuvan kitisevän äänen johdosta. Se tekee myös ääniä pitkällä kielellään. Jos pelaaja vahingossakaan koskee Greeniin, kuolee hän välittömästi.
Orange

Orange-monsteri on Allosaurus, jolla on suuret silmät, ja se on Rainbow Friends-monstereista kaikkein nopein. Myös se on helppo huomata, koska sen läsnäolon paljastaa oranssi tuliliekki ja korkeat äänet.
Pitääkseen tämän nopean monsterin loitolla muutaman minuutin ajan voi pelaaja pitää monsteria kiireisenä syöttämällä sitä laitteen avulla. Jos Orange ilmestyy jostakin yhtäkkiä paikalle, on pelaajan välittömästi piilouduttava.
Purple

Purple on monsteri, joka asuu Odd World-puiston kaikissa monissa ilmastointiputkissa. Se on pitkä ja kapea, sillä on terävät hampaat ja se on väriltään liila. Välttääkseen Purplen, tulee pelaajan pysytellä mahdollisimman kaukana nähdessään sen käsien pilkistävän ilmastointiputkesta.
Pelaaja ei myöskään saa koskea veteen, joka tulee sellaisesta putkesta, jossa Purple on, koska silloin pelaaja ajautuu tahtomattaan putkeen.
Red

Red on Rainbow Friends-hahmoista ainoa, joka ei välttämättä ole luokiteltavissa viholliseksi, mutta on vaikea tietää, kummalla puolella se on.
Red antaa pelaajalle ne tehtävät ja haasteet, jotka tämän on suoritettava öisin. Redillä on iso pää, se on pukeutunut valkoiseen, ja sillä on jättiläismäiset silmät.
Katso artikkelimme persoonallisista Roblox-esineistä, jos haluat lisää vinkkejä asioista, joita nuoret pelaajat yleensä arvostavat!
Rainbow Friends YouTubessa
Rainbow Friends on peli, jota pelataan äärettömän paljon, ja josta on nopeasti tullut suosittu YouTube-käyttäjien keskuudessa.
Monet tunnetut YouTubettajat lataavat kanavilleen videoita, joka on oletettavasti lisännyt pelin suosiota. Näitä videoita nimittäin katselevat monet, niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Videot puolestaan lisäävät kiinnostusta peliä kohtaan, mikä johtaa sen jatkuvaan suosion kasvuun.
Rainbow Friends-pehmolelut & muut tavarat
Osta pehmolelut, avaimenperät, hupparit ja muut peliin liittyvät tuotteet täältä:
Koska Rainbow Friends on todella pidetty peli, on tarjolla suuri valikoima erilaisia ja erikokoisia leluja ja hahmoja ostettavaksi ja keräiltäväksi. Pehmolelut ovat todella suosittuja ja ovat ostettavissa joko useamman lelun setissä tai yksitellen.
Yhteenveto
- Rainbow Friends on ikärajaton Roblox-peli
- Peli sijoittuu autioon huvipuistoon
- Pelaajaa jahtaavat värikkäät, piirretyt monsterit
- Pelin juju on tehtävien suorittaminen ja erilaisten esineiden kerääminen yöaikaan
Katso lisää artikkeleita peleistä!